Arvokkaat kotelot

Kekomuurahaisen kotelot näyttävät vähän riisimuroilta.

Katso murkunmunien esittelyvideo tästä.

Toimeentulo useimmissa Suomen kotitalouksissa oli 1930–50-luvulla tiukassa. Kaivattuja lisäansioita toivat maaseudulla muun muassa marjastus, ravustus sekä käpyjen ja muurahaisten ”munien” eli koteloiden keruu.

Muurahaisten pesänryöstöön lähdettiin varhain aamulla ennen kuin lämpö ehti virkistää muurahaiset vikkeliksi. Pesästä kauhottiin munia ja muurahaisia ja saalis siivilöitiin säkkiin. Kotona säkki tyhjennettiin suurikokoiselle kankaalle tai paperille, jonka reunoille pantiin havunoksia. Eipä aikaakaan, kun työläiset olivat kiikuttaneet munat varjoon suojaan ja roskat jäivät keskelle. Munat kauhottiin säkkiin ja vietiin saunaan kuivumaan. Joukkoon jääneet muurahaiset kuolivat siinä samalla.

Kuivat kotelot myytiin hyvään kilohintaan ja niitä toimitettiin tonnikaupalla Keski-Eurooppaan. Muurahaisvientiä Pietariin ja Viipuriin tiedetään olleen jo 1800-luvun lopulla.

Ihminen on iät ja ajat yrittänyt saada luonnosta irti hyödyllisiä aineita. Spriihin sekoitettuja muurahaiskeon antimia on käytetty rohtona erilaisiin vaivoihin lihaskrampeista reumatismiin. Muurahaisten runsasvalkuaiset kotelot ovat tärkeää ravintoa esimerkiksi mäyrille, karhuille ja palokärjille. Nykyisin niitä lisätään maailmalla esimerkiksi akvaariokalojen ja lemmikkilintujen muoniin.

Muurahaiset tuottavat metsäekosysteemille hyvinvointipalveluita. Suurin hyöty luonnossa muurahaisten koteloista on uusina muurahaissukupolvina, jotka suojelevat puustoa ja muuta kasvillisuutta tuhohyönteisiltä ja niiden toukilta. Esimerkiksi Lapissa suurten tunturimittariesiintymien aikaan muurahaispesien tunturikoivuja suojaava vaikutus on ollut selvästi nähtävissä vihreinä saarekkeina muuten aavemaisessa maisemassa.

Friteeratuista ja paahdetuista muurahaisista ja niiden koteloista voi saada täydennystä myös ihmisten ruokalautasille. Vaikka muurahaisten munien keräämistä ei ole lainsäädännössä kielletty, pesien kaivaminen edellyttää maanomistajan luvan.

Suotakoon muurahaisyhteiskunnille kekorauha.

Iiris Kalliola