Merkittävät hyönteiset

Kotieläimiä tatuoidaan sekä korvamerkitään ja lintuja rengastetaan, mutta miten saada tunniste pieneen hyönteiseen? Merkinnän pitää olla kestävä eikä se saa häiritä yksilöä.

Hyönteisillä on ulkoinen tukiranka, eksoskeleton, ja esimerkiksi muurahaisen panssariin maalimerkkaus onnistuu hyvin. Joillakin lajeilla pinta tosin on niin öljyinen, ettei maali tartu. Tällöin tutkijat ovat sitoneet värillisiä metallilankoja muurahaisen vyötärön ympärille. Hidas merkkaustapa luonnistuu vain, kun merkattavia on vähän.

Kiiltomadon ruumis – kovakuoriaisuudesta huolimatta – on valtaosin pehmeä, mutta merkin saa sipaistua päätä suojaavaan selkäkilpeen eli pronotumiin. Maalitussi kelpaa myös karvaisen kimalaisen merkitsemiseen.

Merkintä-uudelleenpyynti on eläinten kannanarvioinneissa yleisesti käytetty menetelmä. Siten voidaan arvioida esimerkiksi muurahaispesän työläisten määrää. Pesästä otetaan näyte, jonka yksilömäärä lasketaan, ja näiden yksilöiden päälle suihkaistaan sopivalta etäisyydeltä ohut kerros spraymaalia. Paikalle tullaan uudelleen viikon kuluttua, otetaan uusi näyte ja lasketaan värjättyjen ja värjäämättömien yksilöiden osuudet. Siitä saadaan laskettua yhteiskunnan koko.

Pelinumerot ja värikoodit

Kimalaistutkijan koeareenalla hanakimmin sokeriveden äärelle pyrkineet yksilöt merkataan aluksi maalitussilla selkään. Aktiiviset, oppimiskokeisiin kelpuutetut yksilöt saavat lopulta yksilöllisen numerotägin selkäänsä. Nettikaupasta tilattavien valmiiden numerotägien mukana tuleva liima on osoittautunut niin huonolaatuiseksi, että tutkijat lisäävät niihin pisaran pikaliimaa. Tägin pikaliimauksen ajaksi kimalainen pyydystetään pieneen merkintäpurkkiin, jossa kimalaisen saa vaahtomuovimännän avulla pidettyä merkkauksen ajan liikkumatta purkin muoviristikkoa vasten.Muurahais- ja kiiltomatokokeissa yksilöt tunnistetaan värikoodien avulla. Oulun yliopiston tutkijat merkitsevät kiiltomatoja valkoisella korjauslakalla ja erivärisillä kynsilakoilla. Ne ovat helppokäyttöisiä ja kuivuvat pian. Kiiltomadoilla korjauslakkatäplä helpottaa niiden liikkeiden seuraamista yöllisissä kokeissa. Hyönteisten valaiseminen häiritsisi niitä ja voisi siten vaikuttaa kokeen tuloksiin.

Kolmen värin ja neljän paikan avulla saadaan jopa satoja ID-numeroita. Perustutkimuksen käytäntö vaatii pitkää pinnaa. Kiiltomatotutkijan mukaan koiraiden merkintä yöllä maastossa on toisinaan ”kiltisti ilmaistuna mielenkiintoista puuhaa”.

Nykytägit ja pörisevät persoonat

Hyönteisiä voidaan merkata radiotaajuisilla etätunnisteilla, samantyyppisillä RFID-tägeillä, joita käytetään kulunvalvontalaitteissa ja varkaudenestojärjestelmissä. Maailmalla muurahaispesän toimintaa on tutkittu yksilöiden selkään liimattujen QR-koodien perusteella. Kamera pystyy rekisteröimään tietokoneelle jopa satojen yksilöiden liikkeet.

Lontoolaiset tutkijat liimasivat kimalaisten selkään lähettimiä ja seurasivat niiden liikkeitä tutkan avulla. Siten saatiin selville, että kimalaisten ravinnonhakuun liittyy runsaasti yksilöllisiä käyttäytymispiirteitä.

Iiris Kalliola

Tietolähteinä: Heikki Helanterä, Anna-Maria Borshagovski ja Olli Loukola

Artikkelikuva: Anna-Maria Borshagovski