Tietoa hirvikärpäsestä

Prof. Arja Kaitala, FT Laura Härkönen ja FT Sirpa Kaunisto

Professori Kaitala (Oulun yliopisto) johti Suomen Akatemian rahoittamaa hirvikärpästutkimusta vuosina 2008–2012. Härkönen (Oulun yliopisto) ja Kaunisto (Itä-Suomen yliopisto) ovat väitelleet hirvikärpäsestä.

TOTTA JA TARUA HIRVIKÄRPÄSESTÄ

Kuva: Matti Nummelin

Hirvikärpänen eli hirventäikärpänen on tuttu ötökkä monille syksyisessä metsässä liikkuville. Ohessa on tietopaketti hirvikärpäsestä, jonka elintavoista on liikkeellä myös monia virheellisiä uskomuksia.

Hirvikärpäsen elinkierto

Hirvikärpäset käyvät elämänsä aikana läpi täydellisen muodonvaihdoksen, johon kuuluu neljä perättäistä kehitysvaihetta (muna, toukka, kotelo ja aikuinen) – näistä  ihminen voi tavata luonnossa ainoastaan koteloita ja aikuisia. Loppukesällä tai syksyllä lentävät aikuiset hirvikärpäset ovat kuoriutuneet maastossa olevista, edellisen talven ja kevään aikana syntyneistä koteloista. Kuoriutumisen jälkeen aikuiset hirvikärpäset etsivät itselleen isännän (Suomessa useimmiten hirvi), ja tiputtavat siipensä isännän löydettyään. Siivettömät aikuiset ruokailevat isäntänsä verellä ja elävät isännän ihon pinnalla ja turkissa jopa yli yhdeksän kuukauden ajan. Hirvikärpäsen munat kehittyvät yksitellen naaraan sisällä, ja toukat syntyvät vasta kehityttyään kotelovaiheeseen. Naaras synnyttää yhden koteloitumisvalmiin toukan kerrallaan. Koteloita tipahtelee hirven turkista maahan syksystä alkaen aina seuraavaan kevääseen saakka. Maastossa kotelot ensin talvehtivat lepotilassa. Uuden aikuissukupolven kehittyminen alkaa koteloiden sisällä alkukesästä, kun lämpötila on noussut kehitykselle riittäväksi.  

Hirvikärpäsen isäntäeläimet ja lisääntyminen niissä

Hirvikärpänen lisääntyy/munii ihmisessä tai koirassa – TARUA  Hirvikärpänen saattaa erehtyä ihmiseen, koiraan tai muuhun kotieläimeen ja imeä verta, mutta niissä se ei lisäänny. Hirvikärpänen tarvitsee hirvieläimen verta lisääntyäkseen ja tuottaakseen jälkeläisiä.

Suomessa hirvikärpäsen pääisäntä on hirvi. Yksittäisestä hirvisonnista on tavattu lähemmäs 20 000 hirvikärpästä – ja jokainen niistä imee isännästään verta päivittäin! Lisääntyminen onnistuu hirvellä erinomaisesti, ja talvisilta makuuksilta voi löytyä useita kymmeniä ellei satoja hirvikärpäsen koteloita. Hirvikärpästä on tavattu kuitenkin vaihtelevasti muiltakin hirvieläimiltä. Hirvikärpäsen lisääntyminen onnistuu huonommin peuroissa ja kauriissa, ja näiden makuuksilta on löydetty vain yksittäisiä koteloita. Lisääntymisestä porossa on muutamia havaintoja, mutta meillä ei ole tietoja massalisääntymisestä porossa. Hirvikärpänen aiheuttaa porossa iho-oireita ja käyttäytymishäiriöitä.

Sopivan isännän löydettyään hirvikärpänen pudottaa siipensä ja jää isäntään loppuiäkseen. Tuottaakseen jälkeläisiä hirvikärpäsnaaraan on siis ensin löydettävä hirvieläin ja sitten koiraspuolinen kärpänen saman hirvieläinyksilön turkista. Hirvikärpäset parittelevat vasta isännän pinnalla, eivät vapaana maastossa tai ihmisessä. Hirvikärpänen ei muni isäntäeläimensä (tai ihmisen) nahan alle, vaan naaras synnyttää liukaspintaisia koteloita hirven turkin sekaan, josta ne putoavat maahan.

Hirvikärpästen runsauteen vaikuttavat tekijät

Koska hirvikärpänen on isännästään voimakkaasti riippuvainen loinen, tärkein sen esiintymistä ja runsautta selittävä tekijä on alueellinen hirvikannan tiheys ja hirvien liikkuminen talvehtimisalueillaan. Syksyllä lentäviä hirvikärpäsiä onkin juuri niillä alueilla, missä hirvikärpästen loisimat hirvet ovat liikkuneet edellissyksystä aina seuraavaan kevääseen asti, ja samalla tiputelleet hirvikärpäsen koteloita maastoon. Hirvikärpästen puuttuminen joiltakin alueilta saattaa johtua esimerkiksi siitä, että hirvet ovat karttaneet alueita, missä edellistalvena on liikkunut paljon suurpetoja kuten susia.

Lämmin kesä lisää hirvikärpäsmääriä. – TARUA  Lämmin kesä ei lisää hirvikärpäsmääriä, koska se ei suoraan vaikuta lisääntymiseen ja kotelotuotantoon.

Loppukesällä tai syksyllä lentävät aikuiset hirvikärpäset ovat kuoriutuneet koteloista, jotka ovat syntyneet ja pudonneet maastoon jo edellisen talven ja kevään aikana. Kesän lämpötilat vaikuttavat kuitenkin koteloiden kehitysnopeuteen. Lämpimänä kesänä hirvikärpäset kuoriutuvat aikaisemmin ja usein myös huomattavan yhtäaikaisesti. Kylmänä kesänä aikuisia kuoriutuu vähitellen pitemmän ajanjakson aikana, mikä voi synnyttää mielikuvan, että hirvikärpäsiä olisi vähemmän.

Kylmät talvet vähentävät hirvikärpäsmääriä. OSITTAIN TOTTA  Erityisen kylmän ja vähälumisen talven jälkeen hirvikärpäsiä voi olla seuraavana kesänä vähemmän.

Koteloita syntyy ja tippuu maahan pitkin talvea; kotelo voi tipahtaa sulaan maahan, jään päälle, tiivistyneen lumikerroksen pinnalle tai puuterilumen sekaan. Hangen pinnalle pudonneet kotelot ovat alttiina pakkaselle, kunnes niiden päälle sataa eristävä lumipeite. Paukkuvasta pakkasesta huolimatta paksuhkon lumikerroksen alla lämpötila voi olla lähellä nollaa. Kotelot kuolevat noin -26 °C:ssa mutta kestävät neljäkin päivää jopa -20°C :n pakkasta. Koteloiden selviytyminen riippuu kuitenkin siitä, kuinka pian uutta lunta sataa suojaksi niiden päälle. Useita päiviä tai viikkoja kestävät pakkasjaksot koituvat taivasalla olevien koteloiden kohtaloksi. Talven runsaslumisuus helpottaa koteloiden selviytymistä.

Hirvikärpäsellä ei ole luontaisia vihollisia. – TARUA  Hirvikärpäsen kotelot kelpaavat ravinnoksi muille eläimille.

Saalistajat voivat paikallisesti pienentää hirvikärpäskantaa. Vapaana maastossa elävä hirvikärpäsen kotelovaihe on alttiina paitsi vaihteleville sääoloille myös saalistukselle. Tiaiset vierailevan talvella hirvien makuupaikoilla poimimassa hirvikärpäsen koteloita ravinnokseen. Kesäisin kotelot voivat päätyä muurahaisten ja muiden petoselkärangattomien saaliiksi. Ravinnonvalintakokeissa koteloiden on havaittu kelpaavan ravinnoksi myös pikkunisäkkäille, kuten myyrille ja päästäisille. Myös aikuiset hirvikärpäset voivat joutua saalistuksen kohteeksi, mutta tästä ei ole olemassa tutkimustietoa.

Syksyiset kohtaamiset hirvikärpästen kanssa

Hirvikärpänen kuolee ensimmäisiin syyspakkasiin. – TARUA  Aikuiset hirvikärpäset selviävät hyvin pikkupakkasista ja lyhyen aikaa jopa -15 °C :n lämpötilassa.

Kun ilmat syksyllä viilenevät ja päivälämpötila laskee, maastossa lentelevät hirvikärpäset vaikuttaisivat katoavan. Havaintojen hiipuminen ei johdu siitä, että hirvikärpäset kuolisivat vaan vaihtolämpöisinä eläiminä ne eivät kykene lentämään, jos lämpötila on liian alhainen (alle +5 °C). Näin ollen hirvikärpäsiä voi ilmestyä loppusyksyllä pakkasöiden jälkeen, mikäli päivälämpötila nousee riittävästi. Pitkistä pakkasjaksoista hirvikärpänen selviää ainoastaan hirven turkissa ja iholla.

Aikuinen hirvikärpänen voi kuoriutumisensa jälkeen elää ilman veriateriaa yli kuukauden, mutta sen on löydettävä sopiva isäntäeläin ennen talvea. Syksyn edetessä yhä useampi hirvikärpänen on löytänyt jo isännän (ja jäänyt elämään tälle pysyvästi), joten hirvikärpäsiä näkee lentämässä loppusyksystä vähenevässä määrin. 

Hirvikärpänen voi lentää vain 50 metriä – TARUA  Hirvikärpänen voi lentää huomattavasti pidempiä matkoja, mutta sen strategia isännän löytämiseksi ei perustu pitkiin lentoetäisyyksiin.

Vaikka hirvikärpänen on huonohko lentäjä, se kuitenkin pystyy lentämään jopa kilometrin matkan (ei välttämättä yhtäjaksoisesti). Hirvikärpänen ei lennä aktiivisesti metsässä etsimässä mahdollista isäntää, vaan odottaa usein passiivisena paikoillaan maastossa ja pyrähtää suoraan ohikulkevaan kohteeseen. Tuulinen lentosää ja alhainen lämpötila voivat vähentää lentävien hirvikärpästen määrää.

Hirvikärpästen aggressiivisuus vaihtelee eri syksyinä – TARUA  Havainnot aggressiivisuudesta ovat yksittäisten ihmisten subjektiivisia kokemuksia, joihin vaikuttavat monet eri seikat.

Joinakin vuosina hirvikärpäset käyttäytyvät ihmisten mielestä tavallista ärhäkämmin. Syynä saattaa olla esimerkiksi se, että suuri joukko hirvikärpäsiä on kuoriutunut samalla alueella samanaikaisesti ja lentosää on otollinen.

Hirvikärpästen hyökkäyksiä on vaikea torjua – TOTTA   Kohtaamisia hirvikärpäsen kanssa on vaikea välttää, jos alueella on hirvikärpäsiä, sillä hirvikärpänen etsii isäntäeläintä ensisijaisesti näköaistinsa perusteella. Toisaalta tiiviillä vaatetuksella voi yrittää estää niitä päätymästä iholle.

Hirvikärpänen suunnistaa mahdollisen isännän perään havaitessaan näköpiirissään tarpeeksi ison liikkuvan kohteen, olipa se mikä tahansa. Suuren eläimen liike ja sen erottuminen ympäristöstä (kontrasti) lienevät tärkeimmät kriteerit lentoonlähdölle. Päästyään isäntään hirvikärpänen suunnistaa lämmön ja pinnan mukaan hakeutuen karvaisille alueille. Ihmisellä se hakeutuu usein hiusrajaan tai vaatteiden laskoksiin. Hirvikärpäsen litteä ja kovapintainen ruumiinrakenne sekä jaloissa olevat kynnet auttavat sitä liikkumaan ketterästi ahtaissa paikoissa ja karvojen seassa.

Kemiallisista hirvikärpäsmyrkyistä ei iholle levitettynä ole todistettavasti mitään apua. Paljas iho ja hiukset kannattaa peittää vaatteilla. Vaatetus (tiiviisti suljetut hihansuut, lahkeet ja kaula-aukko sekä hyönteishattu/-takki) on käytännössä paras keino suojautua hirvikärpäsiltä.  Vaaleasta, kiiltävä- ja liukaspintaisesta vaatetuksesta saattaa olla apua.

Päästyään iholle hirvikärpänen voi yrittää imeä verta ihmisestä ja rikkoa ihon. Vaatteilla suojautuminen kannattaa, sillä osa ihmisistä on herkistynyt hirvikärpäsen puremille, ja purema aiheuttaa kutiavaa, jopa kuukausia kestävää ihottumaa. Herkistyminen edellyttää usein useamman syksyn altistumisen. On mahdollista, että hirvikärpänen levittää tauteja, mutta esimerkiksi hyttysiin verrattuna heikommin. Hyttys- ja punkkiyksilöt imevät verta useasta eri isännästä elämänsä aikana, kun taas hirvikärpänen pudottaa siipensä ennen kuin alkaa imeä verta isännästään. Niinpä hirvikärpänen ei pysty yhtä tehokkaasti siirtämään taudinaiheuttajia (bakteerit, virukset, alkueläimet) eläimestä tai ihmisestä toiseen. Taudinaiheuttajan tulisi kulkeutua hirvikärpäsnaaraasta sen toukkaan ja koteloon ja selvitä kotelovaiheessa esimerkiksi talven pakkasista. Suomessa koteloista ja lentävistä aikuisista on eristetty mm. Bartonella-bakteeria, joten teoriassa riski tautien levittämisestä on olemassa. (Tarkempaa tietoa taudeista saa muilta asiantuntijoilta. Esimerkiksi Olli Vapalahti Helsingin yliopistossa tutkii hirvikärpäsen levittämiä tauteja.)

Hirvikärpäsen levinneisyys ja leviäminen

Ilmastonmuutoksen takia hirvikärpänen leviää Lappiin. Hirvikärpäsen levinneisyysalueen raja etenee 50 km vuodessa. Hirvikärpäsiä on jo Pohjois-Lapissa. – TARUA. Hirvikärpänen on levinnyt jo 2000-luvulla poronhoitoalueen eteläosiin. Vuoden 2009 jälkeen sen levinneisyysalueen pohjoisraja on vakiintunut Kemi–Kuusamo-akselille, mutta kanta on vaihdellut vuodesta toiseen etelä-pohjoissuunnassa. Hirvikärpäsiä on tavattu Lapista yksittäisissä hirvissä ja turisteissa (jotka joka syksy tuovat niitä etelästä mukanaan). Yksittäisistä lentävistä yksilöistä on paikallisia havaintoja esimerkiksi Rovaniemeltä.

Suurin osa Lapin havainnoista (Sevettijärvi, Muonio) on ollut lintukärpäshavaintoja. Lintukärpäset muistuttavat erehdyttävästi hirvikärpäsiä, ja ne voivat pörrätä hanakasti ihmisen ympärillä. Hirvikärpäsen koteloiden vaatiman pitkän kehitysajan takia aikuisia lentäviä hirvikärpäsiä ei Lapissa voi esiintyä ennen loppukesää (eikä etelässä alkukesällä). Tätä ennen havaitut täikärpäset ovat suurella todennäköisyydellä lintukärpäsiä. Toisin kuin hirvikärpänen, lintukärpäset eivät pudota siipiään isännän löydettyään. Nämä täikärpäset voidaan erottaa toisistaan myös ulkonäön perusteella.

Runsas porokanta on luultavasti pääsyy, minkä takia hirvikärpänen ei ole levinnyt Lappiin. Poroja on kymmenen kertaa enemmän kuin hirviä. Hirvikärpänen lentää poroon, jossa sen lisääntyminen on heikkoa, jolloin poro toimii ns. ekologisena ansana. Ilmaston puolesta (talvinen suojaava lumipeite, kesän lämpötilat) hirvikärpänen voisi selviytyä Lapissa. Hirvikärpäsen kotelot ja vastakuoriutuneet aikuiset kestävät talvella pakkasia suhteellisen hyvin, ja kotelon kehittymiseen tarvittava lämpösumma täyttyy usein jo nykyilmastossa. Sen sijaan Lapissa syksyn päivälämpötilat laskevat aiemmin verrattuna Keski- ja Etelä-Suomeen, mikä lyhentää hirvikärpäsen lentoaikaa ja isännän etsintään käytettävissä olevaa aikaa.

Ruotsissa hirvikärpäsen pääisäntä on metsäkauris ja sen yleisyyden pohjoisraja noudattaa metsäkauriin levinneisyyden rajoja. Ruotsissa hirvikärpäsen pohjoisraja on paljon etelämpänä kuin Suomessa. Hirvikärpänen lisääntyy Ruotsissa myös hirvessä, mutta hirvessä tuotetut kotelot selviytyvät huonommin kuin kauriissa.  Ruotsalaiset hirvikärpäset ovat kooltaan pienempiä kuin suomalaiset, eivätkä ne erehdy ihmiseen niin usein kuin meillä.

Professori Arja Kaitala  Ekologian ja Genetiikan yksikkö, PL 3000, 90014 Oulun yliopisto, arja.kaitala(at)oulu.fi

FT Laura Härkönen  Luonnonvarakeskus, Paavo Havaksen tie 3, 90014 Oulun yliopisto, laura.harkonen(at)luke.fi

FT Sirpa Kaunisto  Itä-Suomen yliopisto, Ympäristö- ja biotieteiden laitos, PL 111, 80101 Joensuu, sirpa.kaunisto(at)uef.fi