Kokeiden tekeminen aina ole aina niin suoraviivaista kuin mitä luulisi. Ensimmäinen idea kokeesta voikin osoittautua toimimattomaksi, tai jotain yllättävää voi ilmetä tutkimuskohteesta. Suunnitelmia täytyy siis olla valmis muuttamaan.

Joskus tutkija haluaakin aluksi vain tutkailla, kuinka tutkimuskohde käyttäytyy kyseisessä koeasetelmassa. Tutkija voi siis tehdä pilottikokeen, joka on usein pienen mittakaavan koe. Esikokeen tarkoituksena on selvittää muun muassa kokeen toimivuus ja tarvittava toistojen määrä. Aina ei nimittäin ennalta tajua, kuinka esimerkiksi jokin kokeessa käytettävistä materiaaleista tai rakenteista ohjaa eläinten toimia. Jokin tekijä, esimerkiksi varjojen lankeaminen tietylle alueelle, voi vaikuttaa eläimen käyttäytymiseen häiritsemällä tai houkuttamalla sitä. Tällöin ei voida sanoa, johtuuko eläimen käyttäytyminen siitä tekijästä, jonka vaikutusta kokeessa tutkitaan, vai jostain muusta, kuten varjoista.

Pilottikokeella halutaan siis karsia eläimen käyttäytymiseen vaikuttavat tekijät mahdollisimman vähiin niin, että ihanteellisessa tilanteessa vaikuttavina tekijöinä olisivat ainoastaan ne, joita kokeessa tutkitaankin. Pilottikokeen tulosten perusteella koeasetelmaa voidaan myöhemmin muokata siten, että se vastaa paremmin tutkimuskysymykseen.

Katso video viime kesänä tehdystä pilottikokeesta. Kesto 2,5 min.

Tohtorikoulutettava Anna-Maria Borshagovski, Oulun yliopisto

Video: Matti Nummelin      Kuva: Iiris Kalliola