Ötökkäakatemian piirissä työstetään pro gradu -tutkielmia.

Värikästä testausta  Hyönteistorjunta-aineiden on todettu heikentävän kimalaisten muistia ja kognitiivisia kykyjä. LuK Emma Heinänen selvittää tutkijatohtori Olli Loukolan ohjauksessa kimalaisten käyttäytymiskokeiden avulla aineita, jotka saattaisivat toimia vastamyrkkynä hyönteistorjunta-aineille. Tutkimuksen käytännön toteutus on värikästä puuhaa!

Kun Emma puhuu videolla vasta-aineista, hän tarkoittaa antidootteja. Vastamyrkky eli antidootti on aine, joka estää tietyn myrkyn vaikutusta esimerkiksi vaikuttamalla fysiologisesti päinvastoin kuin myrkky, sitoutumalla siihen tai eliminoimalla sen. Videon kesto on alle 5 min.

Sekvenssien siistimistä  LuK Lassi Tolonen tutkii immuunigeenien merkitystä muurahaisten puolustuskykyyn erilaisia taudinaiheuttajia vastaan. Tutkittavana lajina on superkolonioissa elävä argentiinanmuurahainen, jonka valtavien yhdyskuntien voisi äkkiseltään kuvitella tarjoavan monenlaisille bakteereille, viruksille ja sienille tilaisuuden rellestää. Immuunigeenejä etsitään DNA-sekvensoinnilla eli selvittämällä kromosomien DNA:n tarkka emäsjärjestys. Aikamoista salapoliisityötä! Tolosen gradutyötä ohjaa yliopistonlehtori Lumi Viljakainen. Videon kesto on alle 5 min.

Iiris Kalliola