Kimalaiset hankkivat tietoa luotettavaksi oppimiltaan yksilöiltä

Epävarmuus aiheuttaa ongelmia kimalaisten jokapäiväisessä elämässä. Ravintokukkia kuihtuu ja uusia puhkeaa kukkaan. Osa kukista tarjoaa pölytyksestä palkkioksi mettä, siitepölyä tai molempia. Jotta elämä ei olisi liian helppoa, osa kukista ei tarjoa kimalaisille palkaksi mitään. Kimalaistyöläisten on jatkuvasti opittava uutta, jotta pesän mesi- ja siitepölytarpeet tulisi täytettyä. Kimalaiset voivat etsiä ravintoa ympäristöstä itse, yrityksen ja erehdyksen kautta. Tämä strategia on toimiva, mutta ei kovin tehokas. Etsimiseen kuluu aikaa ja lentely vie hurjasti energiaa. Vaihtoehtoisesti kimalaiset voivat tarkkailla missä lajitoverit ja muut kimalaislajit käyvät ruokailemassa. Sosiaalinen oppiminen voi nopeuttaa sopivien kukkien löytymistä huomattavasti, varsinkin silloin, kun se ei rajoitu pelkästään pesä- tai lajitovereilta saatuun tietoon. Kaikkien lajien tekemiä kukkavalintoja ei kuitenkaan kannata kopioida. Esimerkiksi lyhytkielisen kimalaisen ei kannata kopioida pitkäkielisen lajin kukkavalintoja, koska pitkäkieliset ovat sopeutuneet hakemaan mettä pitkäkannuksisista kukista, joiden mesivarastoihin ei lyhyellä kielellä yllä. Ihmisesimerkki samasta aiheesta on hyvän ravintolan metsästys vieraassa kaupungissa. Turistina kannattaa yleensä mennä sinne missä paikalliset käyvät. Toisaalta jos haet kasvisruokaa, ei välttämättä kannata seurata maskuliinisia mörököllejä – siinä päätyy helposti pihviravintolaan. Informaationlähteen ja -käyttäjän täytyy siis olla tarpeiltaan samankaltaisia, jotta informaatiosta olisi hyötyä käyttäjälle.

Uudessa tutkimuksessamme selvitimme kokeellisesti valikoivatko mantukimalaiset informaationlähteitään aiemmin oppimansa perusteella. Aluksi opetimme 42 testikimalaista yhdistämään ulkoasultaan erilaisia kimalaisia joko palkintoon (sokerivesi) tai pahanmakuiseen kiniiniin. Värjäsimme kuolleita kimalaisia keltaisella ja sinisellä maalilla ja kiinnitimme ne tekokukille, yhden väriset palkitseville kukille ja toiset kiniinikukille (Kuva 1.). Testikimalaiset kävivät yksitellen ravinnonhakureissulla 10 kertaa, joiden aikana värjättyjen kimalaisten paikkaa vaihdettiin satunnaisesti. Lopuksi testikimalaisten oppimista mitattiin testillä, jossa sokerivesi ja kiniini korvattiin puhtaalla vedellä. Testikimalaiset selviytyivät tästä kokeesta hyvin. Ne laskeutuivat enimmäkseen sen väristen kimalaisten viereen, jotka ennustivat palkintoa edellisten 10 ravinnonhakureissun aikana.

Kuva 1. Testikimalaiset oppivat yhdistämään tietynväriset mallikimalaiset palkitseviin kukkiin.

Tässä vaiheessa tiesimme, että kimalaiset kykenevät assosioimaan eli yhdistämään toisen kimalaisen ulkoasun – tässä tapauksessa värityksen – palkitseviin tai ravinnoksi kelpaamattomiin kukkiin. Seuraavaksi testasimme soveltavatko kimalaiset oppimaansa tietoa uudessa ravinnonhankintatilanteessa. Testikimalaiset pääsivät jälleen yksitellen areenalle, mutta nyt kukat olivat seinän sijaan lattialla. Lattialla käveli kaksi mallikimalaista (yksi keltainen ja yksi sininen), jotka yrittivät päästä käsiksi aiemmin oppimiinsa kukkiin (Kuva 2.). Kukat peitettiin pleksilasilevyllä, jotta mallikimalaiset pysyisivät lattialla yrittäen löytää pääsyä kukille. Testikimalaiset hakeutuivat jälleen sen väristen mallikimalaisten läheisyyteen, jotka olivat ennustaneet palkintoa edellisessä tehtävässä. Testikimalaiset kävivät tarkkailemassa myös toisenvärisiä mallikimalaisia, jotka istuivat pahanmakuisilla kiniinikukilla aiemmassa tehtävässä, mutta kääntyivät poispäin muistaessaan negatiivisen assosiaation edellisestä tehtävästä.

Kuva 2. Testikimalainen uudessa ravinnonhankintatilanteessa, jossa kukat ovat lattialla.

Mitä jos testikimalaisemme olisivatkin oppineet yhdistämään ainoastaan tietyt värit palkitseviin ja pahanmakuisiin kukkiin, eivätkä käyttäisi sosiaalisia vihjeitä laisinkaan? Toistimme edellisen kokeen, mutta tällä kertaa malleina häärivät värikkäät magneettien avulla liikkuvat puupallot tai elävät maasiirat (Kuva 3.). Pallot ja siirat eivät luonnossa ennusta ravintoa kimalaisten näkökulmasta, joten emme odottaneet kimalaisten myöskään seuraavan niitä testitilanteessa. Havaitsimme, että testikimalaiset eivät olleet kiinnostuneita palloista tai siiroista. Tämä tulos osoittaa, että kimalaiset tosiaankin käyttivät mallikimalaisia sosiaalisina vihjeinä. Testikimalaiset luultavasti näkevät värikkäät mallikimalaiset toisina kimalaisina liikkuvien väriläiskien sijaan.

Kuva 3. Kontrollitestissä mallikimalaiset korvattiin palloilla ja siiroilla.

Tutkimuksemme osoittaa, että kimalaiset käyttävät sosiaalista informaatiota valikoiden. Ne hakeutuvat sellaisten yksilöiden läheisyyteen, joiden läsnäolon ne ovat oppineet yhdistämään palkintoon ja välttävät yksilöitä, joiden läsnäolon ne ovat oppineet yhdistämään pahan makuisiin kukkiin. Näennäisen monimutkainen kyky arvioida ja käyttää toisten arvoa sosiaalisen tiedon hankkimiseen saattaa olla yleinen ja olennainen osa eläinten sosiaalista oppimista, eikä se rajoitu välttämättä lajitovereihin. Jos koiraa ei ole karvoihin katsominen, kimalaistapa on.

Alkuperäisartikkeli: Romero-González, J. E., Royka, A. L., MaBouDi, H., Solvi, C., Seppänen, J. T., & Loukola, O. J. (2020). Foraging Bumblebees Selectively Attend to Other Types of Bees Based on Their Reward-Predictive Value. Insects, 11(11), 800. https://www.mdpi.com/2075-4450/11/11/800

Kirjoittanut Olli Loukola

Artikkelikuva: Josef Pichler Pixabaystä

Categories: