Ittonen seisoo kesantopellolla jakkaralla ja kuvaa muurahaispesiä. Hakala tukee jakkaraa.
Mats Ittonen ja Sanja Hakala kesantopellolla Raaseporissa keväällä 2019.
Kuva: Iiris Kalliola

Mats Ittonen, Sanja Hakala, Perttu Seppä ja Heikki Helanterä ovat tutkineet kaljuloviniskan (Formica pressilabris) superkoloniaa useita vuosia. Keväällä 2019 Mats Ittonen kertoi Ötökkäakatemialle tutkimuksestaan raaseporilaisella kesantopellolla. Katso blogi Tuhannen keon kautta. Tutkimuksen tulokset on nyt julkaistu.

Tutkimuskohteena olevaan superkolonia-tyyppiseen keskittymään kuului yli 1300 kaljuloviniskan (Formica pressilabris) pesää, jotka olivat yhteydessä toisiinsa yhdeksän hehtaarin tutkimusalueella. Tutkimuksessa analysoitiin sekä tarkasteltiin yksilöiden välistä vuorovaikutusta sekä käyttäytymistieteellisin että geneettisin menetelmin.

Aggressiota esiintyi superkolonian sisällä vähän, mutta riidanhalu kasvoi, mitä kauempana yksilöiden kotipesät olivat toisistaan. Etäisyyden kasvaessa myös pesien geneettinen rakenne muuntui hieman. Aggressiivisessa vuorovaikutuksessa ei kuitenkaan havaittu selvää mallia, joka määrittäisi kolonian alueelliset rajat. Geenivirta superkolonian sisällä ja sieltä pois oli vähäistä.

Tulokset osoittavat, ettei kekomuurahaisen superkolonia välttämättä toimikaan yksikkönä, vaan muurahaisten vuorovaikutussuhteista muodostuu vihamielisen ja ystävällisen vuorovaikutussuhteiden monimutkainen, vaihteleva mosaiikki.

Tutkijoiden mukaan superkolonioita luonnehdittaessa on syytä määrittää pesän sisäisiä vuorovaikutussuhteita entistä tarkemmin.

Iiris Kalliola

Categories: