Niittymuurahaiskuningatar valmiina lennolle. Kuva: Sanja Hakala

Muurahaispesän voi nähdä kaupunkina: työläiset puurtavat askareissaan sekä muurien sisäpuolella että kaukana ympäröivällä maaseudulla. Kuningattaret munivat munia, joista syntyy uusia työläisiä sekä prinssejä ja prinsessoja. Nuoret kuninkaalliset lähtevät lopulta häälennolle ja perustamaan uusia kaupunkeja muualle.

Muurahaispesän voi myös nähdä yhtenä eliönä, joka kurottaa lonkeronsa, työläiset, kauas ympäröivään maastoon haalimaan ravintoa. Tällä tapaa ajateltuna nuoret kuningattaret ja koiraat ovat ikään kuin siemeniä ja siitepölyä, joiden avulla tämä suuri eliö levittäytyy uusille alueille.

Kummalla tavalla tahansa ajattelee, yksi asia on selvää: muurahaispesä itsessään ei liiku mihinkään vaan kököttää paikallaan kuin kasvi. Levittäytyminen on paikallaan pysyville eliöille ensisijaisen tärkeää, koska vain uusille alueille siirtymällä voi taata lajin säilymisen muuttuvassa maailmassa. Siksi väitöskirjani käsittelee muurahaisten lentämistä (ks. Ötökkäakatemian artikkeli Muskelimuurahaisia) ja levittäytymistä.

KONSTIT ON MONET 

Työtä aloitellessani huomasin, että kukaan ei oikeastaan ollut koonnut yhteen kaikkea tietoa siitä, miten monilla erilaisilla tavoilla muurahaiset levittäytyvätkään. Siksi kirjoitin aiheesta englanninkielisen tieteellisen katsausartikkelin

Häälento  Levittäytyminen häälennon aikana oli muurahaisten esiäitien eli ampiaisten levittäytymistapa – ja edelleen yleisin tapa kautta koko muurahaisten sukupuun. Tästä peruskeinosta on kehittynyt erilaisia muunnelmia liittyen siihen, kuinka paljon kuningattaret piilottelevat, ja millä resursseilla ne hoitavat ensimmäiset työläisjälkeläisensä. Perusstrategian muuntelun lisäksi moni muurahaislaji on kehittänyt myös aivan uusia tapoja levittäytyä. Osalla jää koko häälento lentämättä.

Kantosaattue  Joidenkin lajien nuoret kuningattaret matkaavat uuteen paikkaan jalkaisin työläissaattueessa. Näillä lajeilla koiraiden on tehtävä suurin osa levittäytymistyöstä. Pidemmän päälle ei kuitenkaan riitä, että vain koiraat lentävät pitkiä matkoja, koska ainoastaan kuningatar voi perustaa uuden pesän. Jalkapatikassa levittäytyvät lajit valtaavat helposti suuria alueita alkuperäisen pesän lähettyviltä, mutta niiden on vaikea päästä kauemmas uusille alueille. Nämä lajit joutuvat vaikeuksiin, jos me ihmiset tuhoamme niiden elinalueita niin, että ne päätyvät elämään eristyneille pikku saarekkeille.

Kuva: Tony Johns

Kotimonarkit  Monilla lajeilla osa kuningattarista ei levittäydy ollenkaan, ei edes työläisten kantamana. Ne jäävät tuttuun turvalliseen kotipesään ylimääräisiksi kuningattariksi. Levittäytymisen välttäminen on jännittävä strategia, joka johtaa massiivisiin muutoksiin pesän sosiaalisissa suhteissa. Vaikka ylimääräisistä kuningattarista voi olla hyötyäkin koko pesälle, saattaa myös olla, että pesän työläiset eivät suhtaudu niihin kovin suopeasti. Voi jopa ajatella, että kotiin jäävät kuningattaret ovat kuin laiskoja loisia, jotka vain käyttävät pesän resursseja hyväkseen. Tällä tavalla käyttäytyvistä kuningattarista ovat kehittyneet myös todelliset sosiaaliset loiset.

Pesäkaappaus  Joidenkin lajien kuningattaret hiippailevat vieraaseen – jopa aivan vieraan lajin – pesään ja valtaavat sen omakseen! Näillä lajeilla levittäytyminen onnistuu vain, jos kuningattaret osuvat sopivan emäntälajin elinalueille. Aikamoinen rajoite lajin selviämiselle!

Nämä ovat esimerkkejä nuorten kuningatarten levittäytymisestä. Koiraista tiedetään paljon vähemmän. Nykytekniikalla pystymme kyllä seuraamaan, kuinka koiraiden geenit leviävät populaatiossa, koska pystymme selvittämään mistä päin kunkin muurahaisyksilön isä oli peräisin. Mutta vielä ei ole tarpeeksi pieniä radiolähettimiä seuraamaan koirasyksilöiden liikkumista. Emme edes tiedä, kuinka kauan ne elävät. Joillain lajeilla koiraat elävät vain hetken. Lajeilla, joilla kuningattaret piileskelevät paljon tai eivät juurikaan lennä, koiraiden on pakko etsiskellä niitä kauemmin ja siis myös elää pitempään. Emme tiedä, miten ne käyttäytyvät tuona aikana.

Kun otetaan huomioon, miten yleisiä ja ekosysteemille tärkeitä monet muurahaislajit ovat, niiden levittäytymisestä tiedetään yllättävän vähän. Etenkin yksityiskohdat erilaisten levittäytymistapojen kehittymisestä evoluution kuluessa ovat vielä hämärän peitossa. Toivottavasti minun lisäkseni moni muukin tutkija innostuisi näistä aiheista! Kirjoittamani artikkeli tarjoaa siihen hyvän lähtökohdan.

Sanja Hakala, väitöskirjatutkija, Helsingin yliopisto

Artikkelikuva ”Muurahainen hyppysissä”: Sanja Hakala

Categories: