Kasvi, jossa kiitäperhosen toikka ja kotelo, myös kiitäjä ja päivperhonen.
Kuvitusta teoksesta Metamorphosis insectorum Surinamensium (Maria Sibylla Merian 1705, public domain)

Kun hyönteinen tulee teini-ikään, sillä on edessään muodonvaihdos. Hyönteisten evoluution aikana niiden elinkierron eri vaiheet ovat kehittyneet toisistaan poikkeaviksi, mikä todennäköisesti vähentää kilpailua: aikuiset ja toukat käyttävät usein erilaista ravintoa kilpailematta samasta. Lajeilla, joilla on täydellinen muodonvaihdos, toukkavaiheen ja aikuisuuden välissä on kotelovaihe.

Koteloituessaan hyönteinen on yleensä pulskimmillaan, eli varsinainen herkkupala pedoille ja loisille. Koteloita saalistavat sekä muut selkärangattomat että linnut ja nisäkkäät. Myyrät syövät mielellään maahan piiloutuneita koteloita. Loispistiäiset munivat koteloiden sisään, ja loistoukat syövät kotelon sisuksen. Karhut ja tikat kaivavat muurahaiskoteloita pesistä.

Kiiltomadon kotelo toukkien ympäröimänä. Kotelon kuori on sitkeä, ihomainen. Kuva: Anna-Maria Borshagovski

Koteloiden elämä on vaarallista, mutta niille on kehittynyt monenlaisia suojamekanismeja. Vaikka kotelot ovat yleensä liikkumattomia, ne eivät ole täysin turvattomia! Kotelon kannattaa tuottaa kalliitakin suojakeinoja, kunhan niiden avulla selviää aikuisuuteen. Varsinkin erilaiset kovat pintarakenteet sekä silkistä kehrätyt sitkeät kuoret ovat yleisiä. Kotelon pinnassa voi myös olla piikkejä tai karvoja. Paikallaan makaaminen on turvallisempaa, jos peto ei pysty puremaan kuoren läpi.

Nätkelmäpunatäplän kotelolla on vihreä suojaväri. Kuva: Darius Baužys CCBY-SA 3.0

Yleensä koteloiden väri naamioi ne taustaansa. Eräillä lajeilla naamioituminen on viety niin pitkälle, että kotelot muistuttavat väreiltään ja muodoiltaan oksanpätkiä tai linnunkakkakasoja. Monet peittävät hajunsa. Koska osa pedoista löytää saaliinsa hajun perusteella, kotelon kannattaa suojautua hajuhavaintojenkin varalta. Kotelo saattaa esimerkiksi tehdä suojansa sen kasvin osista, jolla se piileskelee, jolloin sitä ei erota kasvin hajusta. Jotkin sinisiipiperhoset koteloituvat muurahaispesän sisään ja tuottavat hajua, jonka avulla ne saavat olla rauhassa muurahaisilta.

Aina piiloutuminen ei kuitenkaan ole paras strategia – joidenkin hyönteisten toukat jäävät näkösälle ilman että yrittäisivät naamioitua. Esimerkiksi leppäkertun kotelot ovat suorastaan huomiota herättävän näköisiä samaan tapaan kuin lajin toukat ja aikuiset. Niillä on suojanaan kemiallinen puolustus: pahan makuisia aineita, joiden takia pedot oppivat välttämään niitä. Varoitusvärit ovat yleisiä toukka- ja aikuisvaiheissa, mutta harvinaisempia koteloilla. Kemiallinen puolustus lienee kuitenkin yleistä, vaikkeivat kotelot mainostakaan sitä yhtä näyttävästi kuin muut elämänvaiheet.

Leppäkertun kotelon kirkas väri varoittaa petoja kotelon pahanmakuisuudesta. Kuva: James K. Lindsey CCBY-SA 2.5

Koteloitumispaikan valinta on olennaisen tärkeää. Monet toukkia saalistavat pedot etsivät niitä toukan ravintokasvin perusteella. Siksi toukkavaiheen lopussa, ennen koteloitumista, toukat saattavat vaeltaa pois ravintokohteensa luota. Monet lajit hautautuvat maahan koteloitumaan, tai ne kiilautuvat esimerkiksi puun kaarnan väliin tai hakeutuvat piikikkäälle kasville. Joidenkin lajien kotelot ovat ryhmissä, joissa yksittäinen kotelo voi toivoa selviävänsä pedon hyökkäykseltä, vaikka naapuri vierestä vietäisiin. Jotkin hyönteiset ovat sosiaalisia, ja ne pitävät huolta jälkikasvustaan myös kotelovaiheessa. Toiset lajit puolestaan käyttävät hyväkseen tätä sosiaalisuutta, kuten muurahaisten huolenpidosta hyötyvät sinisiivet.

Vaikka hyönteiskoteloita yleensä pidetään passiivisina, se ei aina pidä paikkaansa. Joidenkin lajien kotelot pystyvät paikallaan kieppumalla tai tärisemällä säikyttämään pedon tai estämään loisen munintayritykset. Eräät osaavat myös pitää ääntä!

Vaikka koteloiden elämä on kiehtovan monimuotoista, niistä tiedetään paljon vähemmän kuin muista hyönteisten elämänvaiheista. Ensimmäinen hyönteisten kotelovaihetta kuvannut tutkija oli Maria Sibylla Merian 1600- ja 1700-lukujen vaihteessa –  sitä ennen hyönteisten koko elinkiertoa ei juurikaan tunnettu! Aivan uutta tutkimusta koteloiden elämästä voi lukea Carita Lindstedtin, L. Murphyn ja Johanna Mappeksen katsausartikkelista.

Väitöskirjatutkija Sanja Hakala, Helsingin yliopisto

Lindstedt, C, Murphy L, and Mappes J.: Antipredator strategies of pupae: how to avoid predation in an immobile life stage? Philosophical Transactions of the Royal Society B 374, no. 1783 (2019): 20190069.