Perhoset sään armoilla

Ilmastomme on muutoksessa, ja jo nyt on havaittu, että sään ääri-ilmiöt yleistyvät. Juuri nämä ääri-ilmiöt, kuten poikkeuksellisen kuumat päivät, vähälumiset talvet ja yllättävät sateettomat jaksot, ovat monille hyönteisille niitä kaikista suurimpia koettelemuksia ja uhkaavat niiden selviämistä. Esimerkiksi maailman tutkituin perhoskanta, Ahvenanmaan täpläverkkoperhospopulaatio, romahti kesän 2018 pitkän kuivuusjakson seurauksena. Toukkien ravintokasvit kuivuivat ja toukat nääntyivät paahteeseen.

Ilmaston vaikutuksia lajien levinneisyyksiin ja fenologiaan eli vuodenaikaisuuteen on tutkittu verraten paljon, mutta yksittäisten sääilmiöiden roolia hyönteisten selviämisessä on tutkittu harvemmin. Juuri tähän pureutuu väitöskirjatutkimuksessaan ja tulevassa väitöstilaisuudessaan FM Susu Rytteri.

Susun tutkimuslajeina toimivat täpläverkkoperhonen sekä pikkuapollo, molemmat Suomessa uhanalaisia perhoslajeja. Susu tutki näiden lajien selviämistä ja leviämistä uusiin elinympäristöihin hyödyntämällä jo vuosia kerättyjä seuranta-aineistoja. Lisäksi hän teki tarkempia kokeita, joissa hän selvitti yksittäisten säähän liittyvien tekijöiden, kuten lumipeitteen ja pienilmasto-olojen, vaikutuksia perhosten elinkiertoon.

Pikkuapollo on serkkunsa isoapollon ohessa ensimmäisenä Suomessa vuonna 1986 rauhoitettu hyönteislaji. Vaarantuneeksi luokiteltu perhonen pystyy kesien lämmetessä leviämään aiempaa tehokkaammin, mutta löytyykö sille uusia elinympäristöjä, joihin levitä? Laji on täysin riippuvainen toukan ainoaa ravintokasvia, pystykiurunkannusta, kasvavista niityistä. Kuva Susu Rytteri.

Tutkimuksessaan Susu havaitsi, että talven eristävä lumikerros on tärkeä perhostoukkien talvehtimiselle. Se suojaa talvehtijoita pakkaselta sekä vaihtelevilta lämpö- ja kosteusoloilta. Myös toukkien ravinnonsaanti kesällä ennen talvehtimisen alkamista on yhteydessä niiden menestymiseen, hyvinsyöneet toukat selviävät talvesta paremmin. On lisäksi tärkeää, että perhostoukat eivät herää talvihorroksesta liian aikaisin, vaan vasta siinä vaiheessa, kun niiden ravintokasvit ovat jo alkaneet kasvaa. Liian aikaisin heränneet toukat viihtyivät kevätauringon lämmössä liiankin hyvin ja ehtivät syödä ravintokasvinsa ennen kuin ne kunnolla lähtivät kasvamaan.

”Yllättävin löytöni oli se, että yleensä parhaiten kuumissa pienilmastoissa ja suorassa auringonpaisteessa menestyvät toukat selviytyivätkin aikaisena keväänä parhaiten puiden varjossa. Varjoisissa pienilmastoissa toukkien kasvu hidastui ja ravintokasvit ehtivät kasvaa samassa tahdissa toukkien ravinnontarpeen kanssa”, Susu kertoo tutkimuksestaan.

Jo entuudestaan on tiedetty, että lämpimällä säällä hyönteiset ovat vaihtolämpöisinä eliöinä aktiivisempia ja liikkuvat enemmän. Tutkimuksessaan Susu tuo lisäsyvyyttä tähän tietoon havaittuaan, että aurinkoisten hellepäivien määrällä on suora yhteys perhosten tehokkaampaan levittäytymiseen. Voisiko olla, että Suomessakin viime aikoina pohjoista kohti siirtyneet perhoslajit ovat hyödyntäneet yleistyneitä hellejaksoja levitessään?

Niittyjen monimuotoinen kasvilajisto tarjoaa ravintoa niin kasvinsyöjähyönteisten toukille kuin aikuisille hyönteisille. Etenkin toukkavaiheessa moni hyönteinen on erikoistunut vain harvoihin ravintokasveihin, jotka voivat olla tyystin eri lajeja kuin aikuisten käyttämät mesikasvit. Kuva Susu Rytteri.

Miten sitten Suomen perhosia ja muitakin hyönteisiä voi auttaa selviytymään? Ensinnäkin niille täytyy löytyä sopivia elinalueita, kaikilla lajeilla kun on vähän omat vaatimuksensa vaikkapa ravintokasvien suhteen. Toiseksi luonnoltaan monipuolisille alueille mahtuu enemmän ja monipuolisemmin lajeja. Monipuoliset elinympäristöt myös antavat hyönteisille mahdollisuuden etsiä suojaa sään ääri-ilmiöiltä. Mikäli perhonen normaalisti viihtyy parhaiten paahteisen kedon kuivimmilla kohdilla, voi kuivana kesänä kallion vierustan varjoisa painanne tai metsän puusto tuoda kaivattua helpotusta. Kolmanneksi suuret yhtenäiset elinympäristöt ovat parempia, sillä niissä hyönteispopulaatiot mahtuvat kasvamaan suuremmiksi, jolloin ne kestävät paremmin vaikkapa epäsuotuisan sään aiheuttamia kannanvaihteluita. Pienempien alueiden tulee olla riittävän kytkeytyneitä muihin sopiviin elinympäristöihin, jotta hyönteisillä on mahdollisuus levitä ja tarvittaessa paeta epäsuotuisia oloja.

”Monet perhoset ja muut ihmiselle hyödylliset pölyttäjähyönteiset ovat riippuvaisia niityistä, joiden monipuolinen kasvilajisto tarjoaa ravintoa niin toukille kuin aikuisillekin. Niittyjen määrä on uhkaavasti vähentynyt jo kymmenien vuosien ajan, ja niiden pinta-alan lisääminen on yksi tärkeimmistä keinoista torjua pölyttäjäkatoa”, Susu toteaa.

Meistä jokainen voi auttaa hyönteisiä sopivien elinympäristöjen löytämisessä vaikkapa korvaamalla tylsän ja tasaisen pihanurmikkonsa tai edes osan siitä pienellä kukkaniityllä!

Susun englanninkielistä väitöstilaisuutta “Butterflies in changing weather conditions: implications for ecology and conservation” pääsee seuraamaan tiistaina 30.3. kello 12 alkaen. Lisätietoa ja linkki tilaisuuteen:

https://helsinginyliopisto.etapahtuma.fi/kalenteri/suomi.aspx#.YFoVwa8zZPY

Väitöskirjan sähköinen versio löytyy täältä:

https://helda.helsinki.fi/handle/10138/327114

Kirjoittaja on filosofian tohtori Mikko Tiusanen, pölyttäjien ekologiaan erikoistunut hyönteistieteilijä

Categories: