Dekaanin tiedetään kuuluvan yliopiston hallintoon, mutta mitä dekaani oikeasti tekee?

Yliopistolaki ei erikseen mainitse dekaania, mutta sen mukaan tutkimuksen ja opetuksen järjestämistä varten yliopisto voi jakaantua tiedekuntiin, joissa on monijäseninen hallintoelin, jonka puheenjohtajana toimii tiedekunnan johtaja. Käytännössä kaikissa Suomen tiedeyliopistoissa on tiedekunnat, joiden johtajina toimivat dekaanit. Yritysmaailmassa vastaava tehtävä vastaisi suurin piirtein konsernin divisioonan johtajaa.

Dekaani (decanus) tarkoitti alun perin Rooman keisarikunnan armeijassa ja sittemmin luostareissa kymmenen sotilaan ja munkin päämiestä. Ensimmäisten yliopistojen syntyessä usein luostareiden yhteyteen nimike siirtyi tarkoittamaan eriasteisia hallintotehtäviä yliopistoissa.

Varsinkin englanninkielisessä maailmassa dekaani (engl. dean) voi tarkoittaa myös muunlaista yliopiston hallintotehtävää kuin tiedekunnan johtamista. Samoin esimerkiksi katolisen kirkon hallintohierarkiassa on dekaaneita.

Helsingin yliopiston Bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan dekaani, professori Jaakko Kangasjärvi kertoo videolla omasta dekaanin työstään.

Matti Nummelin

Kuva: Turun museokeskus (CC BY-ND 4.0)

 

Categories: