Hyönteisten hurmaa

LUOMUKSEN eli Luonnontieteellinen keskusmuseon hyönteistiimi järjesti Helsingissä Luonnontieteelliseen museoon Hurmaannu hyönteisistä -tapahtuman, johon myös Ötökkäakatemia osallistui. Tapahtumassa esiteltiin museon kokoelmia. Museoon on kertynyt parissa sadassa vuodessa noin yhdeksän miljoonaa hyönteisnäytettä, joukossa noin 45 000 arvokasta tyyppiyksilöä, joiden perusteella laji on kuvattu. Oli hauskaa, kun alalleen omistautuneet Luomuksen hyönteistiimin tutkijat kertoivat työstään. Myös Suomen Perhostutkijain Seuran sekä Helsingin hyönteistieteellisen yhdistyksen edustajat esittelivät järjestöjensä toimintaa.

Ötökkäakatemian kimalaisten ympärillä pörräsi paljon museovieraita. Emma Heinänen esitteli tutkimusareenaa, jolla testataan kimalaisten oppimiskykyä.

Museokokoelmat eivät pölyty

Museon yli-intendentti Lauri Kaila on ollut innostunut hyönteisistä koko ikänsä. Sulkapallomailalla päiväperhosia mäiskineestä pikkupojasta on varttunut kansainvälisesti arvostettu hyönteistutkija. Kaila on löytänyt museonäytteistä noin 300 uutta heinäkoilajia (Elachistidae). Heinäkoit ovat päiväperhosiin verrattuna vaatimattoman näköistä joukkoa. Niiden toukat miinaavat ravintokasveihinsa syömäkäytäviä, joiden suorat, kierot, mutkat tai siksakkikuviot ovat lajityypillisiä. Laji voidaan usein tunnistaa myös kotelosta. Lauri Kaila on mukana kansainvälisessä yhteistyössä perhosten sukupuun selvittämiseksi. Evoluutiobiologinen työ liittyy osaltaan luonnonsuojelubiologisiin tutkimuksiin.

Heinäkoita.

Lajien nimeäminen on oma luova tieteenlajinsa. Kailan nimeämien heinäkoilajien joukossa ovat esimerkiksi jaskai, liskai, jalmarella, mutarata ja saarelai… Yksi Kailan nimeämistä heinäkoilajeista on Elachista apina. Apina viittaa lajin ulkonäköön: sukulaislajeista poiketen sen siivet ovat pisteettömät eli latinaksi a pina, ’ilman pisteitä’.

Intendentti Sergei Tarasov antoi kuulijoille hyvän esimerkin hyönteisten tärkeydestä: Kun Australiaan vietiin lehmiä, lantaa hajottivat aluksi kärpäset, mutta nämä vertaimevät lajit olivat riesa karjalle. Lantakuoriaisten istuttaminen mantereelle 1960–1970-luvuilla pelasti tilanteen. Vieraslajin istutus voi olla onnistua, kun sitä edeltää hyvä harkinta ja perusteelliset tutkimukset. Paraikaa etsitään Uuden-Seelannin luontoon istutettavaksi sopivia lantakuoriaislajeja. Tuttujen sontiaisten, lantiaisten ja pyhäpillerinpyörittäjän lisäksi maapallolla tunnetaan liki 6 000 muuta lantakuoriaislajia. Vertailun vuoksi: nisäkäslajeja on maailmassa noin 5 500.

Pieneen päähän mahtuu paljon kognitiivista potentiaalia. Lantakuoriaiset käyttävät suunnistuksessa apunaan Linnunrata-galaksin valovyötä. Kuva: H.Krisp CC BY 3.0

Tutkijatohtori Maria Heikkilä koordinoi kansainvälistä asiantuntijaryhmää, joka tarkistaa perhosfossiilien määrityksiä.  Vaikka hyönteisistä ei jää jäljelle kalmistoja kolisevine luineen, hauraistakin perhosista löytyy vuosimiljoonia vanhoja painaumia, toukkien syöntijälkiä fossilisoituneissa lehdissä ja meripihkaan kokonaisina tallentuneita yksilöitä. Vanhimmat tunnetut perhosfossiilit ovat 205 miljoonan vuoden takaa. Päiväperhoset ovat noin 100 miljoonaa vuotta vanhoja ja niiden nykyhaarat noin 60 miljoonaa vuotta sitten.

Kiinnostavia menetelmiä

Mikroskopia on kehittynyt. Valo- ja elektronimikroskooppikuvauksen lisäksi tutkijoiden käytössä on mikrotomografia. Mikrotomografia on röntgensäteilyyn perustuvan menetelmä, jossa viipalekuvauksella tuotetaan kohteesta käänneltävä, kolmiulotteinen kuva. Näytteiden iän määrittämisessä ajoitus kalibroidaan käyttämällä merkkeinä jo aiemmin hyvin tunnistettuja ja ajoitettuja lajeja. Evoluutiotutkimuksissa vakiotyökaluna ovat DNA-analyysit ja erilaiset geenituntomerkit.  

Seksi on pääasia

Museon tutkimusavustaja Meri Lähteenaron gradunaiheena ovat kierresiipiset (Strepsipthera). Kierresiipiset ovat kaskaiden ja mehiläisten loisia. Kierresiipisen naaraat jäävät toukkamaisiksi sisäloisiksi, vain koiraat kuoriutuvat lentäviksi. Kierresiipinen kastroi isäntänsä ja lisääntyy sen lisääntymisen kustannuksella. Lähteenaro kertoi tutkineensa graduaan varten ”tuhansia mehiläisten pyllyjä”. Aikuinen naaras työntää päänsä esiin mehiläisen takaruumiista, ja parittelu tapahtuu pääteitse. Kehittyvät toukat putkahtavat esiin naaraan pään sukuaukosta ja jäävät kukkaan odottamaan isäntää.

Samalla kun Meri Lähteenaro kertoo kierresiipisistä, pieni museovieras tutkii kimalaispesää ja toinen muurahaiskuningattaren rakennetta.
Näyttelytilassa pyörivät taustalla Pekka Malisen hienot hyönteiskuvat. Hyönteiset suomenkielisine nimineen kiinnostivat yleisöä. Mukana olivat muun muassa paksureisi, piehtarimehiläinen, rytikiitäjäinen, töpökukkajäärä ja parvikirvari.

Ajankohtaista

Suomen Perhostutkijain seuran toiminnanjohtaja Jari Kaitila kertoi, että Ötökkäakatemiankin noteeraamien ohdakeperhosten lisäksi eteläiset ilmavirtaukset ovat tuoneet Suomeen massoittain kaalikoita. Ensimmäinen erä saapui etelästä jo toukokuun puolivälissä ja uusi pyrähdys nyt kesäkuun puolella. Kaalikoin toukat aiheuttavat tuhoja etenkin kaali- ja rypsiviljelmillä. Ne popsivat lehtiin läpikuultavia ”ikkunoita”.

Muurahaispöydän ympärillä kävi kuhina. Sanja Hakala kertoi keon elämästä.

Moni kävijä kertoi, ettei ole tullut ajatelleeksi, miten monin eri  tavoin hyönteisten elämä kietoutuu muiden eliöiden ja ihmisten elämään. Siinä missä elämän monimuotoisuus rauhoittaa niin lajikirjon hupeneminen huolestuttaa. Museon järjestämä tilaisuus tutustua hyönteisiin kannustaa ihmisiä toimimaan näiden suurenmoisten eläinten hyväksi.

KIITOS, LUOMUS!

Iiris Kalliola