Tutkimusta toisaalla

Tiede on koko maailman asia. (Kuva: piqsels, public domain)

Yliopistojemme tutkijat eivät ole kaikki suomalaisia, vaan he ovat kotoisin ympäri maailmaa. Samoin suomalaisia tutkijoita löytyy kaikkialta maailmasta. Itse työskentelen tällä hetkellä Sveitsissä tutkimusryhmässä, jonka jäsenet ovat kotoisin kolmelta eri mantereelta.

Osaajat yhteen

Tutkimuksen aiheet ovat usein niin erikoistuneita, että tiettyjä kysymyksiä tutkii vain kourallinen ihmisiä koko maailmassa. Yksi tieteen isoimmista haasteista onkin saattaa yhteen juuri oikeat ihmiset: ne, joita kiinnostaa sama aihe, ja joilla on oikeanlaista osaamista sen tutkimiseksi. Kansainvälistä liikkuvuutta pidetään tässä valtavan tärkeänä, ja siihen panostetaan paljon. Itsekin muutin Sveitsiin nimenomaan liikkuvuuteen tähtäävien tutkimusapurahojen siivin.

Jos en olisi halunnut muuttaa ulkomaille, minulla olisi ollut huomattavasti vähemmän mahdollisuuksia jatkaa tutkijan työssä. Kansainvälinen liikkuvuus on juuri tässä uran vaiheessa, vastaväitelleenä tutkijatohtorina, jos nyt ei suorastaan sääntö, niin ainakin hyvin vahva oletus. Tämä on tietenkin ongelma niille, jotka eivät pysty esimerkiksi perhe- tai terveyssyistä muuttamaan. Liikkuvuuden arvostaminen ja siihen panostaminen ei ole siis ihan pelkästään positiivinen asia.

Viime aikoina onkin keskusteltu  paljon siitä, onko liikkuvuus ylipäätään tarpeellista näinä etätyön kulta-aikoina. Eikö kansainvälisyyttä ole sekin, että eri puolilla maailmaa asuvat tutkijat tekevät yhteistyötä internetin välityksellä?

Pölyttymisen estoa

Toinen syy, miksi tieteessä arvostetaan liikkuvuutta, on nurkkakuntaisuuden vierastaminen. Tiedeyhteisön on tarkoitus olla yhtenäinen ja kyetä vaihtamaan ajatuksia kulttuurirajojen yli – oli kyse sitten eri kansojen kulttuureista tai eri yliopistojen kulttuureista. Pyrimme oppimaan toisiltamme ja löytämään kaikista mahdollisista käytännöistä ne toimivimmat. Tieteen uusien saavutusten on tarkoitus levitä maailman joka kolkkaan.

Varsinkin Suomen kaltaiselle pienelle ja syrjäiselle maalle on valtavan hyödyllistä sekä lähettää tutkijoita ulkomaille, että vastaanottaa ulkomaisia tutkijoita omiin yliopistoihimme. Eri taustaisten ihmisten saattaminen ihan fyysisesti samaan tilaan johtaa uudenlaisiin ideoihin tehokkaammin kuin pelkän tiedon jakaminen sähköisesti. Tästä hyötyvät kaikki – myös ne, jotka eivät itse ole muuttaneet. Ja toki liikkuvuus ei aina tarkoita koko elämän siirtämistä paikasta toiseen, vaan myös lyhyempiä vierailuja tehdään.

Vaikka tiedostan liikkuvuusvaatimusten ongelmat, enkä ole sitä mieltä, että kaikkien tutkijoiden kuuluisi muuttaa maasta toiseen, itse henkilökohtaisesti nimenomaan halusin muuttaa ulkomaille muutamaksi vuodeksi. Halusin nähdä uusia tapoja, tutustua uusiin tutkijoihin ja saada uusia ajatuksia. Ilmaston suojelemiseksi en halua tehdä paljoa lyhyitä matkoja, joten minulle sopi paremmin lähteä kokonaan muualle joksikin aikaa. Olen onnellinen, että se oli mahdollista. 

Allekirjoittaneen uusi tutkimusympäristö, Fribourgin yliopiston biologian laitos harmaana marraskuun aamuna.

Käytännössä liikkeelle

Ihan helppoa ulkomaille muutto ei ollut. Minulla on kaksi kouluikäistä lasta, ja puolisoni on myös tutkija. Meidän piti siis valita maa, jonka koulujärjestelmään luotamme kielitaidottomien lastemme kanssa, ja jossa on sekä minulle että puolisolleni töitä. Aloitimme muuton pohtimisen ja ihan konkreettisen suunnittelun loppuvuodesta 2018, eli liki kaksi vuotta ennen kuin oikeasti muutimme.

Listasimme niitä maita ja yliopistoja, joissa olisi meille molemmille mielekkäitä tutkimusryhmiä, otimme yhteyttä eri ryhmänjohtajiin ja kyselimme laajasti tuttaviemme kokemuksia. Sveitsiin muutosta päätimme jo reilu vuosi sitten, kun puolisoni otti vastaan tutkijatohtorin paikan täältä. Silloin aloin itse konkreettisesti suunnitella omaa tutkimusprojektiani ja kirjoittaa apurahahakemuksia yhteistyössä täkäläisen pomoni Adria LeBoeufin kanssa. Jo tässä vaiheessa osasin aavistella, että yhteistyömme poikii vielä jotakin hienoa.

Tarkoitukseni on työskennellä Sveitsissä kolmisen vuotta. Tänne tullessani toin mukanani kaiken sen osaamisen, minkä suomalainen koulutusjärjestelmä on minulle suonut. Kun lopulta palaan Suomeen, tuon mukanani uusia työtapoja ja taas hiukan tiivistyneet yhteydet Euroopan eri yliopistojen välillä. Luulen että tästä on iloa, sekä minulle, kansainväliselle tiedeyhteisölle että Suomelle.

Kirjoittaja on FT Sanja Hakala, joka työskentelee tutkijatohtorina Fribourgin yliopistossa Sveitsin valtion tutkimusstipendillä sekä Suomen Kulttuurirahaston apurahalla.

Categories: