Tiede on kansainvälistä työtä. Usein ne työtoverit, jotka keskittyvät samoihin kysymyksiin kuin tutkija itse, asuvat toisella puolella maailmaa – mahdottoman kaukana jokapäiväiseen yhteydenpitoon edes internetin välityksellä. Siksi tutkijoilla on tieteellisiä seuroja, joiden kokouksissa kollegoita voi tavata kasvokkain.

Iloinen tutkijaseurue Atlantin rannalla. Kuvassa keskellä allekirjoittanut, ympärillä pääasiassa Helsingin ja Kööpenhaminan yliopistojen tutkijoita. Kuva: Nick Bos

Minä osallistuin tänä kesänä juuri tällaiseen kokoukseen, Sosiaalisten hyönteisten tutkijoiden seuran konferenssiin, johon kerääntyi muurahais-, mehiläis-, ampiais- ja termiittitutkijoita maailman kaikista kolkista. Näin suuria kokouksia seuralla on vain neljän vuoden välein. Tällä kertaa kokoustimme Brasiliassa, jossa tehdään valtavan paljon tutkimusta näillä lajeilla. Yhteensä meitä oli noin seitsemänsataa. 

Tuoretta tietoa  Viikon mittaisen kokouksen päivät täyttyivät puheista, joissa jaettiin uusinta uutta tutkimusmaailmasta – tietoa ja tuloksia jo ennen kuin niitä on virallisesti julkaistukaan! Vaikka seuran jäseniä yhdistää tutkimuskohde, itse tutkimusaiheet jakautuvat varsin laajalle: hyönteisten oppimiskyvystä niiden sairauksiin ja evoluutiogenomiikasta pölytyspalveluihin. Istumalihakset joutuivat koville koko päivän sessioista, mutta silti yleisö pysyi paikallaan korvat höröllään – ellei sitten juossut salista toiseen puheiden välissä. Samaan aikaan oli sessioita kuudessa eri salissa.

Juttuseuraa  Kahvi- ja lounastauot käytettiin, kuinkas muuten, myös puhumiseen. Jotkut suunnittelivat ensi kesälle näytteenottoreissua suosikkikollegansa kanssa. Toiset kyselivät neuvoja aineistonsa setvimiseen siltä yhdeltä tietyltä genomigurulta. Kolmannet jakoivat tuntemuksiaan siitä, millaista on palata tutkimuksen pariin vanhempainvapaan jälkeen. Illalla puhe sen kun jatkui konferenssihotellin aulabaarissa tai läheisessä rantaravintolassa – sosiaalisten hyönteisten tutkijat ovat sosiaalista sakkia.

Vaeltajamuurahainen (Eciton). Taustalla Sean McGregor Lausannen yliopistosta. Kuva: Nick Bos

Luontoelämyksiä  Biologien kokouksessa luonto oli totta kai lähellä, muutenkin kuin vain puheissa. Keskiviikkoiltapäivä oli perinteiseen konferenssitapaan vapaa, ja kirmasimme pienissä porukoissa ulos luontoon. Vaikka emme näin lyhyessä ajassa ehtineetkään kunnolla sademetsän syvyyksiin, löysimme silti joitakin hienoja lajeja. Sain esimerkiksi pidellä käsissäni upeaakin upeampaa ansaleukaista Odontomachus-muurahaista. Osa tutkijoista jatkoi sademetsiin tutustumista vielä kokouksen jälkeisellä viikolla.

Ansaleukamuurahainen (Odontomachus) – vieläpä kuningatar! Taustalla Eléonore Genzoni Lausannen yliopistosta. Kuva: Nick Bos

En malttanut nukkua paljoa viikon aikana. Aamulla oli ihan pakko herätä aikaisin kuuntelemaan vanhempien professorien luentoja, iltayöstä oli ihan pakko valvoa myöhään, ehtiäkseen jutella kaikkien kiinnostavien ihmisten kanssa. Kokemus oli aika intensiivinen tällaiselle nuorelle tutkijalle, koska valtaosa osallistujista oli entuudestaan tuntemattomia. Pureskelen varmasti vielä pitkään kaikkea oppimaani. Mahtavinta tällaisissa kokouksissa on se, kuin paljon uutta intoa tieteeseen ehtii kerätä yhdessä viikossa – niin paljon, että se kantaa jopa edessä olevien marraskuun pimeiden päivien yli.

Yhteenkuuluvuus  Viikko oli mitä suurimmassa määrin pitkän matkan arvoinen. Sain kertoa tuloksistani täydelle salille samasta aiheesta kiinnostuneita tutkijoita. Työtäni helpottamaan sain sekä konkreettista apua että uusia ideoita. Eräs arvostamani tutkija lupasi kommentoida työn alla olevaa artikkeliani. Toinen taas jakoi mahdottoman hyvää koodia, jolla saan analysoitua erään projektini hankalaa dataa helpommin. Taisin saada muutaman uuden ystävänkin. Mikä tärkeintä, tällaisessa kokouksessa näkee, etteivät nämä ihmiset ole pelkkiä nimiä artikkeleissa, vaan heillä on myös kasvot ja ääni. He ovat todellisia, ihan oikeita ihmisiä. Tunnen olevani taas vähän enemmän osa tutkijoiden yhteisöä, näiden ihan oikeiden ihmisten yhteisöä.

Väitöskirjatutkija Sanja Hakala, Helsingin yliopisto

Categories: